Musiikki palauttaa mieleen yhteiset hetket. Se tallettaa muistot säveliksi ja tekee hautajaisten päätöksestä ikimuistoisen, läheisesi näköisen. Musiikki auttaa myös jaksamaan surussa, sillä sen luomaan tunnelmaan voi palata vielä monta kertaa.
Minkälainen musiikki oli läheisesi mielimusiikkia tai se lempikappale, josta hänet aina muistetaan? Saat kauttamme viulukvartetin tai yksittäisen laulajan, kevyenmusiikin eturivin esiintyjän tai koko yhtyeen, myös muulla kuin suomenkielellä. Vai haluaisitko, että läheisellesi sävellettäisiin ihan oma muistolaulu? Sekin onnistuu. Kerro toiveesi tunnelmasta, me löydämme esiintyjän.
Muutama esimerkki esiintyjistämme:
Markus on koulutukseltaan muusikko (Metropolia AMK, pop-jazz -laulu) ja pappi. Ääniala on baritoni ja tenorini (baritenori). Markus säestää itse itseään kitaralla. Voitte valita kappaleet valmiilta listoilta, esittää omia toiveita, tai voitte myös Markuksen kanssa yhdessä miettiä ja hän ehdottaa eri kappale vaihtoehtoja.
Lauluja:
Virsiä:
Hinnasto:
Mirkka on laulupedagogi, freelancer muusikko sekä lauluntekijä
(säestäjinä: Matti Paatelma, Mikko Mäkinen)
Omia tekstejä/sävellyksiä:
Muita lauluja:
Virsiä:
Laulunlahja on persoonallinen, ikuinen ja samalla aineeton joka ei vie turhaa tilaa kaapissa ja joka taatusti sykähdyttää niin lahjan antajaa kuin saajaansa. Lisäksi voit vaikuttaa lahjaan ja teettää siitä itsesi tai lahjan saajan näköisen. Tilatessasi minulta laulun teen sen toiveittesi ja/tai tarinoittesi pohjalta, jollekin rakkaallesi, rakkaudella.
Olen tehnyt lauluja itseni lisäksi muun muassa Samuli Edelmannille, Suvi Teräsniskalle, Rajattomille, Club for Fivelle, Katri Helenalle ja nyt myös sinulle! Parhaassa tapauksessa laulusi saattaa päätyä jonkun suomalaisen artistin kiertueohjelmistoon tai/ja levylle ja sitä kautta radiosoittoon, kuten muun muassa Samuli Edelmannille tekemäni ”Aika”, Katri Helenalle tekemäni ”Siivet” tai itselleni tekemä ”Me kaksi”.
Laulut sisältävät antamasi tiedon kiteyttämisen tarinaksi, sanoituksen, sävellyksen, sovituksen pianolle ja demon sekä lapun johon on kirjoitettu sanat ja soinnut.
Halutessasi voin tehdä laulusta myös laadukkaamman/radiolaatuisen äänitteen myös isommalla
kokoonpanolla lisämaksua vastaan.
Hinnasto:
Elja Puukko on Espoonlahden kanttori ja hänen
äänialansa on baritori. Hän säestää itse itseään. Hänellä on myös noin
tunnin mittainen muistojuhlatilaisuuteen sopiva pianomusiikkiohjelmisto.
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Elja laulaa laajasti sekä klassista, että kevyempää musiikkia esim. My Way
Hinnat:
Voi laulaa omaisten toiveita ja alla listaa lauluista mitä on mm. laulanut hautajaisissa:
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Teakista valmistunut teatteritieteen maisteri,
näyttelijä opiskellut myös Popp-jazz konservatoriossa ja
Sibeliusakatemiassa. Susa Saukko laulaa sekä suomeksi että englanniksi.
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Yksin accapellana sekä säestäjän kanssa onnistuu.
Parhaillaan vastaan (Freelancerina) Turner Broadcasting sekä Warner Bross Suomenkielisten tv-animaatioiden sekä elokuvien laadusta. Virallisesti olen Screen script & cast Approval.
Olen toiminut Suomenkielisten animaatioiden ohjaajana mm: Disneyllä sekä Foxilla vuodesta 2007.
Itse olen dubannut ja laulanut tunnusbiisejä elokuviin ja sarjoihin vuodesta 1998.
Olin kiinnitettynä näyttelijänä Helsingin kaupunginteatterissa heti valmistumiseni jälkeen ensimmäiset 6 vuotta. Viimeisimmäksi näyttelin Teatteri Jurkassa 2016 produktiossa: Melkein kuin Emmerdalessa, jonka myös vein Sveitsin kiertueelle helmikuussa 2016.
Keväällä 2017 vein Sveitsiin kiertue Teatteri produktion Suomi 100, joka koostui Suomen historian vaikuttavimmista runoista sekä lauluista. Lisäksi keväällä 2017 ohjasin, näyttelin ja lauloin Ylelle ( Yle Radio 1 ) musikaalimonologi kuunnelman: Glenda.
Tässä esimerkki lauluja:
Christa Renwall on kevyen musiikin laulaja ja hän on esiintynyt ammatikseen vuodesta 1998. Hänen vahvuutensa on emotionaalinen ja vahva tulkinta sekä tummasointinen ääni.
Christalla on kokemusta esiintymisestä niin pienissä kuin isoimmissakin tilaisuuksissa ja vuosien mittaan hän on esiintynyt solistina kymmenissä eri kokoonpanoissa, eri musiikkityylien tulkitsijana livenä ja studioissa.
Kappaleet joissa on koskettavat ja kauniit lyriikat ovat hänen erikoisalaansa.
YOUTUBE: https://www.youtube.com/channe...
SOUNDCLOUD: https://soundcloud.com/christa...
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
On esiintynyt paljon myös muistotilaisuuksissa,
joten ohjelmistoa on kertynyt runsaasti
muistotilaisuuksiin. Voi joko ehdottaa
esitettäviä kappaleita tai asiakas voi toivoa
kappaleita esitettäviksi (mikäli ne pystytään
toteuttamaan duona). Muistotilaisuuksissa
esitetään yleensä 1-3 kappaletta
(pienimuotoinen esiintyminen).
Suomenkieliset:
1) Painovoima – Siru
2) Sa et kulu pois – Siru
3) Prinsessalle – Johanna Kurkela
4) Missa muruseni on – Jenni Vartiainen
5) Suojelusenkeli (Maan korvessa kulkevi) – Samuli Edelmann
6) Sun sarkya anna ma en – Johanna Kurkela
7) Mun sydameni tanne jaa – Katri Helena
8) Taydellinen elama – Suvi Terasniska
9) Yksinaisen keijun tarina – Chisu
10) Hetken tie on kevyt – Tehosekoitin/Laura Narhi
11) Voi kuinka me sinua kaivataan – Eppu Normaali
12) Oot mun kaikuluotain – Ville Valo
13) On laiva valmiina lahtoon – Mari Rantasila
14) Niin kaunis on maa – Kari Rydman
15) Lintu (Maailmaan ma avaraan)
16) Taalla pohjantahden alla – Petri Laaksonen
17) Mestaripiirros – Egotrippi
18) Terveiset sinne taivaaseen – Ilpo Kaikkonen
19) Maailma on kaunis – Irwin Goodman
20) Nocturne – Vesa-Matti Loiri
21) On suuri sun rantas autius – Vesa-Matti Loiri/Johanna Kurkela
22) Mun aika menna on – Sauli Lehtonen
23) Mina olen muistanut – Kim Lonnholm
24) Yhtena iltana – Hector
25) Herra kadellasi
LAULUESIMERKKEJÄ:
Välillä tietysti kevyemmät
(tai rock-henkisetkin) kappaleet toimii paremmin
kuin herkistelyt, mutta ne varmaan kannattaa
sopia tilaajan kanssa, jos esim on ollut jotain
suosikkiartisteja
* Sanna on valmistunut laulajaksi Helsingin Pop&Jazz Konservatoriosta ja säestää itseään pianolla. Toiminta-alueena pk-seutu.
LAULUESIMERKKEJÄ:
* Elämälle kiitos (V. Parra)
* Hallelujah (L. Cohen)
* Hyvää matkaa ystävä (S. Salovuori)
* Kesällä kerran (A. Eriksson & S. Santapukki)
* Kiitos (A. Suonio & T. Kalenius)
* Kun aika on (N. Rota & L. Mårtenson)
* Lintu ja lapsi (J-P. Cara)
* Maailma on kaunis (K. Halonen, V. Salmi)
* Mene, lennä kotiin (S. Salovuori)
* Mun sydämeni tänne jää (V. Samuli)
* Myrskyluodon Maija (L. Mårtenson)
* Nocturne/Ruislinnun laulu (T. Wesllin & E. Leino)
* On suuri sun rantas autius (V.A. Koskenniemi & L. Madetoja)
* Prinsessalle (P.Vesala, T. Kantelinen & Mariska)
* Rauha (H. Sarmanto & E. Leino)
* Tears in Heaven (E. Clapton)
* Time to say goodbye (F. Sartori, F. Peterson & L. Quarantotto)
* Täällä Pohjantähden alla (P. Laaksonen)
* Unessa sut näin (S. Salovuori, S. Karikumpu)
* Your light lives on (S. Salovuori)
Ä* iti (J. Metsäperä)
Opettelen myös mielelläni uusia toivekappaleita!
Hinnasto:
Hinta muodostuu räätälöidysti tilanteen mukaan.
Hintaesimerkki: 1-2 kappaletta (laulu + säestys) pääkaupunkiseudulla 250 € (sis. alv. 10%) + matkakulut
Myös muistolaulut tilaustyönä! Lisätietoa: https://www.surussa.fi/
Sirkku Hilanko - Viulu
Jaakko Rossi - Kitara
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Hannu Lehtonen on lahtelainen laulaja/ saksofonisti, saksofoninsoiton lehtori ja MuM. Äänityypiltään hän on baritoni.
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
Myös saksofoni sopii hyvin siunaustilaisuuteen esim.
Timo Ruokolan ja Heidi Knutersin duo soittaa
toivekappaleenne ammattitaidolla viululla ja akustisella kitaralla.
Ohjelmisto suunnitellaan aina yksilöllisesti tilaisuuteen sopivaksi ja
olemme mielellämme apuna esitettävän musiikin suunnittelussa.
ESIMERKKIOHJELMISTOA:
0,00 € 1,00 €
Musiikki palauttaa mieleen yhteiset hetket.
Kiitos että saamme palvella sinua! Memor Design on täyden palvelun hautaustoimisto josta saatte yksilöllistä palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja.
Hautausjärjestelyt pystytään järjestämään puhelimen, sähköpostin sekä digitaalisen verkkopalvelumme avulla. Halutessanne voitte varata ajan tapaamista varten myös uusissa saattopaikkatiloissamme.