Hautamuistomerkki on aina ainutkertainen hankinta, joten sen valintaan on hyvä paneutua huolellisesti. Muistomerkin materiaali, sisältö ja muoto kuvastavat edesmennyttä. Hautakivi kuuluu suomalaiseen hautauskulttuuriin. Hautakiviasioissa edustamme yritystä Loimaan Kivi Oy.
Hautamuistomerkit ovat tilattavissa ympäri vuoden ja asennukset hautausmaille aloitetaan aikaisintaan toukokuun alusta alkaen kun maa on sulanut ja asennus jatkuu yleisesti loka- marraskuun loppuun. Maan sulaminen ja jäätyminen vaikuttaa tähän asennusajan rajaukseen.
Loimaa Kivi hakee muistomerkille tarvittavat luvat seurakunnasta. Hautakiveen kaiverretaan vainajan nimi, synnyin- ja kuolinaika. Nimitietojen lisäksi kiveen voidaan kaivertaa esim. ammatti, arvo tai runo.
Hautakiven hintaan vaikuttavat monet tekijät. Muun muassa kivilaatu, kiven koko, tekstien kaiverrustyyli, erilaiset koriste-esineet sekä lyhtykehykset muodostavat kokonaispaketin, josta hautakiven hinta muodostuu. Pyydä tarjous hautamuistomerkeistä.
Tutustu yhteistyökumppanimme tuotevalikoimaan:
0,00 € 1,00 €
Hautamuistomerkki on aina ainutkertainen hankinta, joten sen valintaan on hyvä paneutua huolellisesti.
Kiitos että saamme palvella sinua! Memor Design on täyden palvelun hautaustoimisto josta saatte yksilöllistä palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja.
Hautausjärjestelyt pystytään järjestämään puhelimen, sähköpostin sekä digitaalisen verkkopalvelumme avulla. Halutessanne voitte varata ajan tapaamista varten myös uusissa saattopaikkatiloissamme.