Perunkirjoitukset

Mikä perunkirjoitus on?

Perunkirjoitus on toimenpide, jossa vainajan ja mahdollisen lesken omaisuus eli varat ja velat luetteloidaan. Perunkirjoituksen seurauksena syntyy asiakirja, jota kutsutaan perukirjaksi. Perukirjassa selvitetään varallisuuden lisäksi kuolinpesän osakkaat. Lisäksi muun muassa vainajan mahdollisiin aikaisempiin avioliittoihin ja niiden jälkeen tehtyyn ositukseen täytyy ottaa kantaa perukirjassa. Usein kuulee sanottavan, että perukirja on ihmisen viimeinen veroilmoitus, koska Verohallinto päättää perillisille tulevista perintöveroista sen perusteella. Tosiasiallisesti perukirjalla on myös muita keskeisiä vaikutuksia esimerkiksi vainajan pankkiasiakkuuksien lopettamiseen liittyen. Perukirjaan on sisällyttävä kaikki lain vaatimat tiedot ja kannanotot, jotta se hyväksytään Verohallinnossa ja pankeissa.

Perunkirjoitus tulee tehdä jokaisen Suomessa kuolleen henkilön jälkeen riippumatta siitä, oliko tällä omaisuutta vai ei. Perunkirjoitustilaisuuteen kutsutaan kaikki kuolinpesän osakkaat eli vainajan perilliset, testamentinsaajat ja mahdollinen leski. Perunkirjoitus tulee toimittaa 3 kuukauden kuluessa kuolemasta. Kannattaa varautua siihen, että kaikkien vaadittavien asiakirjojen hankkiminen vie aikaa, sillä Digi- ja väestötietovirasto, josta iso osa dokumenteista hankitaan, saattaa ajoittain ruuhkautua.

Koska selvitettävää on paljon ja lain vaatimien asiakirjojen määrä saattaa kohota kymmeniin, on surun keskellä usein hyvä ajatus kääntyä ammattilaisen puoleen. Lexlyn kokeneet perhe- ja perintöoikeuteen erikoistuneet juristit ovat apunasi myötätuntoisin mutta varmoin ottein. Hoidamme puolestasi kaiken kuolinpesän selvittämiseen ja perunkirjoituksen järjestämiseen liittyen -sovittaessa vaikka kokonaan etäpalveluna.

Yhteistyökumppanimme Lexlyn palveluihin pääset tästä: www.lexly.fi/memordesign

Katso Perunkirjoitusopas

Lataa opas pdf-muodossa (1,1 Mt).

0

Suosituimmat haut

Memor Design

Aloita tästä

Ostoskorisi on tyhjä

Oma tili

Asiakaspalvelu

Kiitos että saamme palvella sinua! Memor Design on täyden palvelun hautaustoimisto josta saatte yksilöllistä palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja.

Hautausjärjestelyt pystytään järjestämään puhelimen, sähköpostin sekä digitaalisen verkkopalvelumme avulla. Halutessanne voitte varata ajan tapaamista varten myös uusissa saattopaikkatiloissamme.

Aukioloajat:
ma-pe klo 8.00 – 17.00

Yhteystiedot:

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit