Hautajaisten järjestäminen

Hautausjärjestelyiden muistilista

Kuoleman kohdatessa haluamme heti olla mukana auttamassa hautajaisten järjestämisessä. Surunkin keskellä on ryhdyttävä käytännön toimiin hautajaisten järjestämiseksi ja ne voidaan aloittaa välittömästi henkilön kuoltua. Voitte varata tapaamisajankohdan toimitiloihimme soittamalla numeroon 020 5302070 tai 020 5302071. Voitte varata tapaamisen myös kotisivujemme kautta. Voimme tulla myös kotiinne auttamaan teitä kaikissa hautajaisiin liittyvissä asioissa. Kaikki järjestelyt hoituvat tarvittaessa myös puhelimitse tai sähköpostilla.

Oliko edesmennyt esittänyt toiveitaan hautajaisiin liittyvissä asioissa tai oliko hän mahdollisesti täyttänyt kotisivujemme kautta Toiveeni-kansion, josta selviää kaikki edesmenneen hautajaisiin liittyvät toiveet?

Järjestelyt toteutetaan aina ensisijaisesti vainajan toiveita ja katsomusta kunnioittaen. Omaisten tulisi noudattaa hautaussuunnitelmaa, jos suinkin mahdollista.

Oikeus järjestää hautajaiset on aviopuolisolla, lapsilla tai avioliiton omaisessa suhteessa olleella henkilöllä.

0

Suosituimmat haut

Memor Design

Aloita tästä

Ostoskorisi on tyhjä

Oma tili

Asiakaspalvelu

Kiitos että saamme palvella sinua! Memor Design on täyden palvelun hautaustoimisto josta saatte yksilöllistä palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja.

Hautausjärjestelyt pystytään järjestämään puhelimen, sähköpostin sekä digitaalisen verkkopalvelumme avulla. Halutessanne voitte varata ajan tapaamista varten myös uusissa saattopaikkatiloissamme.

Aukioloajat:
ma-pe klo 8.00 – 17.00

Yhteystiedot:

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit