Ei ole yhdentekevää, millaisilla sanoilla yksi kokonainen ihmiselämä ja sen päättyminen kuitataan.
Nykyisin uskonnottomien määrän kasvaessa myös kysyntä uskonnottomien hautajaisten järjestämisestä kasvaa.
Joillakin paikkakunnilla hautausmaan ja kappelin omistava seurakunta ei luovuta kappeliaan muihin kuin kirkollisiin hautajaisiin.
Nykyisin myös osa kirkkoon kuuluvista ihmisistä haluaa kauniin siunaustilaisuuden muualla kuin siunauskappelissa tai kirkossa.
Memor Design tuo tähän ongelmaan ratkaisun. Luomme yhteistyökumppaneiden kanssa markkinoille tiloja, joihin voi tuoda arkun. Tällöin myös uskonnottomille on mahdollista järjestää kaunis saattohetki arkun äärellä.
Kannattaa vakavasti pohtia, kunnioittaako suunniteltu seremonia vainajaa – hänen elämäänsä, ihmisarvoaan ja itsemääräämisoikeuttaan – ja auttaako se niitä, jotka jäivät häntä kaipaamaan.
Kiitos että saamme palvella sinua! Memor Design on täyden palvelun hautaustoimisto josta saatte yksilöllistä palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja.
Hautausjärjestelyt pystytään järjestämään puhelimen, sähköpostin sekä digitaalisen verkkopalvelumme avulla. Halutessanne voitte varata ajan tapaamista varten myös uusissa saattopaikkatiloissamme.