Lasten äänet - kyselyt, kommentit ja nauru ovat ihania ääniä!

Ne pitäisi suoda ja tuoda myös hautausmaalle.On tietysti huolehdittava, ettei lähistöllä ole hiljaisuutta vaativaa hautajaissaattuetta. Hautausmaalla mennyt ja nykyinen aika kohtaavat luontevasti. Kertomukset menneiden sukupolvien elämästä ovat lapsille erilaisuudessaan kiehtovia sekä suuria ihmetyksiä herättäviä.

Suvun historia herää eloon ja aina jää jotakin perheen pienimmillekin mieleen. Hämmästystä herättävät erilaiset asiat kuten se, ettei ennen ollut perheillä autoja käytössä, vaan liikuttiin hevosella, pyörillä ja suksilla. Ei ollut TV:tä eikä puhelimia. Tähän tietoon sain 4-vuotiaalta Neelalta kommentin Kuortaneen kauniilla hautausmaalla: ”Ihan kamalaa, miten ihmeessä se voi olla mahdollista!” “Kastellaan nyt kukat hyvin että näille ihmisille tulee hyvä mieli!” 

Oli mieltä lämmittävää ja lohduttavaa katsoa vierestä kun pikkuinen Neela kantaa vettä äidin äidin isän isän isän haudalle kukkasista huolehtien. Samalla hän kuuntelee tarinoita erilaisesta elämäntyylistä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Edesmenneet perheenjäsenet kulkevat tarinoiden kautta mukana uusien sukupolvien mielessä ja sydämessä.

0

Suosituimmat haut

Memor Design

Aloita tästä

Ostoskorisi on tyhjä

Oma tili

Asiakaspalvelu

Kiitos että saamme palvella sinua! Memor Design on täyden palvelun hautaustoimisto josta saatte yksilöllistä palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja.

Hautausjärjestelyt pystytään järjestämään puhelimen, sähköpostin sekä digitaalisen verkkopalvelumme avulla. Halutessanne voitte varata ajan tapaamista varten myös uusissa saattopaikkatiloissamme.

Aukioloajat:
ma-pe klo 8.00 – 17.00

Yhteystiedot:

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit