Pienillä asioilla persoonallisuutta hautajaisiin

Persoonallisuutta voi tuoda esiin monella eri tavalla hautajaisissa. Kukkalaite arkun päällä voi kertoa vainajasta jo jotain.

Persoonallisuutta voi tuoda esiin monella eri tavalla hautajaisissa.

Kukkalaite arkun päällä voi kertoa vainajasta jo jotain. Kukkapeltomainen arkkulaite arkun päällä kuvaa edesmenneen rehevää luonnetta, kun taas sini-valkoinen kukkakimppu kertoo hyvin perinteisestä ihmisestä. Sateenkaaren väreissä loistava kukkalaite voi kertoa myös sukupuolisesta suuntautumisesta. On siis hyvä huomoida, että  kukillakin voidaan kertoa paljon.

Arkun päälle voi laittaa kukkien lisäksi valokuvan edesmenneestä, kitaran, helmet tai jonkin muun esineen, joka kuvaa vainajaa tai on ollut tärkeä osa edesmenneen historiaa.

Joku voi haluta, että arkun kanteen kirjoitetaan viimeiset viestit edesmenneelle: “Rakas mummi, olit meille tärkeä” tai piirretään vaikka sydämiä.  Jotkut taas saavat voimaa perinteistä ja traditioista ja silloin sitä on kunnioitettava.

Yhä useampi kuitenkin haluaa persoonallisuutta hautajaisiin. Hautajaiset on arvokas, jokaisen elämään liittyvä tilaisuus, josta voi tehdä vainajan näköisen. Pienikin yksityiskohta voi kantaa suurtakin merkitystä.

Jo pelkästään tieto siitä, että tällainen on mahdollista, voi tuoda lohtua omaisille.

0

Suosituimmat haut

Memor Design

Aloita tästä

Ostoskorisi on tyhjä

Oma tili

Asiakaspalvelu

Kiitos että saamme palvella sinua! Memor Design on täyden palvelun hautaustoimisto josta saatte yksilöllistä palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja.

Hautausjärjestelyt pystytään järjestämään puhelimen, sähköpostin sekä digitaalisen verkkopalvelumme avulla. Halutessanne voitte varata ajan tapaamista varten myös uusissa saattopaikkatiloissamme.

Aukioloajat:
ma-pe klo 8.00 – 17.00

Yhteystiedot:

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit