Hautaustavat Israelissa

Israelissa, juutalaisen uskonnon ja kulttuurin kotimaassa, ihmisen kuolemaan liittyy paljon erilaisia uskonnollisia rituaaleja ja perinteitä.

Hautaustavat vaihtelevat ympäri maailmaa. Tämä artikkelimme Israelista. Kiitos Veera Tuomi Farchi!

HAUTAUSTAVAT JA -KULTTURIT VAIHTELEVAT YLLÄTTÄVÄN PALJON YMPÄRI MAAILMAA, UNIVERSAALIA ON IKÄVÄMME LÄHEISIÄMME KOHTAAN JA HALUMME HYVÄSTELLÄ RAKKAAMME HEITÄ KUNNIOTTAVALLA VIIMEISELLÄ PALVELUKSELLA.

Israel

Kivet symboloivat muistojen pysyvyyttä, siinä missä kukat ovat muistutus elämän katoavaisuudesta

Israelissa, juutalaisen uskonnon ja kulttuurin kotimaassa, ihmisen kuolemaan liittyy paljon erilaisia uskonnollisia rituaaleja ja perinteitä. Juutalaisuudessa kuolema nähdään luonnollisena osana elämää. Uskonto pitää sisällään monia suuntauksia – tavat, perinteet ja niiden noudattaminen voivat vaihdella eri suuntausten ja perheiden välillä.

Valmistelu

Läheisen kuoleman kohdatessa, perhe pitää yhtä. Kuolemasta ei yleisesti ottaen ilmoiteta lehdessä, mutta omaiset saattavat laittaa ilmoituksen tapahtuneesta vainajan koti-ovelle tai kadulle. Omaiset myös tapaavat seurakunnan rabbin, jolle he jakavat muistoja edesmenneestä tulevia hautajaisia varten.

Ihmisen kuoltua hautaus tulee toimittaa mahdollisimman nopeasti, mielellään vuorokauden sisällä kuolemasta. Poikkeuksen sääntöön tekevät pyhäpäivät ja sapatti, jota vietetään aina perjantai illasta lauantai iltaan. Hautausjärjestelyistä sekä vainajan valmistelusta viimeiselle leposijalle vastaa hautausyhdistys ”Chevra Kadisha”, joka koostuu juutalaisen seurakunnan työntekijöistä sekä vapaaehtoisista jäsenistä. Perinteisesti vainajan hoitavat samaa sukupuolta olevat Chevra Kadishan jäsenet.

Ensimmäisenä vainaja peitetään lakanalla ja hänet kuljetetaan seurakunnan tiloihin valmisteltavaksi. Chevra Kadisha suorittaa ”Taharan” eli puhdistusrituaalin, johon kuuluu vainajan puhdistus ja rituaalinen ruumiinpesu, jossa ruumiin päälle kaadetaan yhdeksän kauhallista vettä, sekä pukeminen yksinkertaisiin valkoisiin pellavaliinoihin. Jokainen ihminen haudataan samanlaisissa vaatteissa. Tämä tapa liittyy tasa-arvoon ja edustaa sitä, että kuoleman ja jumalan edessä jokainen ihminen on samanarvoinen. Miespuolisille vainajille puetaan lisäksi heidän rukoushuivinsa eli ”Tallit”.

Vainajan puolesta rukoillaan, eikä ruumista tulisi jättää yksin ennen hautausta. Israelissa vainajat haudataan ilman arkkua, vain käärinliinoihin käärittynä. Ainoastaan merkkihenkilöt tai armeijan sotilaat haudataan yksinkertaisessa puuarkussa. Juutalainen henkilö voidaan haudata vain juutalaiselle hautausmaalle, jossa on vain samaan uskontoon kuuluvia vainajia.

Hautajaiset

Hautajaisissa tulee olla läsnä vähintään yhdeksän ihmistä, jotta hautausmenot voidaan suorittaa. Yleensä seremoniaa johtaa Rabbi. Tilaisuus aloitetaan hautakappelissa alkurukouksella, jonka jälkeen Rabbi pitää ”Hesbeid” muistopuheen, jonka tarkoituksena on tuoda kunniaa edesmenneelle sekä lohduttaa surevia. Tämän jälkeen läheiset saavat halutessaan lausua valmiiksi kirjoitettuja muistopuheita.

Siunaustilaisuuden päätyttyä, omaiset tai Chevra Kadishan miespuoliset jäsenet kantavat vainajan käärinliinoissaan hautapaikalle, jossa hänet lasketaan haudan lepoon. Haudan äärellä surijat lausuvat ensimmäisen kerran surijoiden ”kaddiš” rukouksen, joka tullaan toistamaan joka päivä hautajaisia seuraavan 11 kuukauden ajan, sekä kuoleman ensimmäisenä vuosipäivänä.

Hautauksen yhteydessä vainajaa pyydetään antamaan anteeksi kaikki häntä kohtaan tehdyt vääryydet, samoin kuin hänelle annetaan anteeksi hänen muita kohtaan mahdollisesti tekemänsä vääryydet. Hautausseremonia on kaikille samanlainen, vainajan asemasta tai varallisuudesta riippumatta.

Israelissa haudoissa on perinteisesti seinämät ja hauta suljetaan suurella kivilaatalla seurakunnan läsnäollessa. Juutalaisuudessa vainajan auttaminen haudan lepoon nähdään ”mitzvana” eli käskynä sekä hyvänä tekona, ja siksi siihen on tärkeää ottaa osaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Näin ollen jokainen hautajaisvieras saa käydä lapioimassa maata haudalle. Yksinkertainen, vainajan nimellä tai muistotekstillä varustettu hautakivi asetetaan haudan päälle yleensä myöhemmin erillisenä päivänä.

Kukkien asettaminen haudalle ei ole yleinen tapa, joskin nykyisin haudoilla saattaa joskus näkyä kukkaseppeleitä. Kukkien sijaan vieraat asettavat haudalle kiviä ennen tilaisuudesta poistumista.Tämä perinne on lähtöisin vanhasta testamentista tutulta erämaavaellukselta, jolloin matkalla menehtyneiden vainajien haudoille oli tapana kasata kiviä. Kivet myös symboloivat muistojen pysyvyyttä, siinä missä kukat ovat osuva muistutus elämän katoavaisuudesta.

Suruaika

Hautajaisista alkaa lähiomaisten seitsemän päivän mittainen suruaika ”Shiva”, jonka aikana perhe pysyy ainoastaan kotona. Shivaa viettävät perinteisesti vainajan vanhemmat, sisarukset, puoliso sekä yli 13-vuotiaat lapset. Juutalaisuudessa edesmenneelle ei järjestetä erityistä muistojuhlaa, mutta hautajaisseurue tai ainakin lähimmät vieraat tulevat perheen mukana kotiin, jossa shivaa vietetään. Siellä he muistelevat yhdessä edesmennyttä tai ovat vain perheen tukena surun ollessa vahvimmillaan.

Shiva viikon aikana perhe välttää arkisia askareita, kuten töiden teko, peseytyminen, parran ajo, vaatteiden vaihto tai ruuan laitto. Perhe myös kulkee paljain jaloin ja istuu tavallisesti lattialla, matalilla jakkaroilla tai tyynyillä. Tämä kuvastaa sitä, kuinka läheisen kuoleman tuottama suru on tuonut surijan ”alas”. Surijoiden läheiset ja ystävät vierailevat päivittäin ja pitävät huolta perheestä tuomalla ja tarjoilemalla ruokaa ja pitämällä heille seuraa. Viikon kuluttua perhe palaa haudalle rukoilemaan.

Shivan jälkeen alkaa surutyön seuraava vaihe ”Sloshim”, joka kestää 30 päivää hautajaisista laskien, mukaan lukien Shiva viikon. Sloshimin aikana perhe palaa normaalirutiineihinsa, mutta pidättäytyy vielä parran ajosta, hiusten leikkuusta ja julkisista juhlamenoista. Sloshimin päätyttyä perhe palaa jälleen haudalle rukoilemaan ja monesti hautakivi asetetaan haudalle tässä vaiheessa.

Jos surija on vainajan lapsi, jatkuu vielä 11 kuukauden mittainen suruaika, jolloin surija jatkaa elämäänsä normaalisti, mutta lausuu päivittäin surijoiden ”kaddiš” rukouksen, sekä välttelee suuria ja julkisia juhlatilaisuuksia. Kuoleman vuosipäivänä, jota kutsutaan nimellä ”yahrzeit”, perhe vierailee haudalla ja lausuu jälleen tutuksi käyneen rukouksen vainajan muistolle. Vierailujen yhteydessä on tavallista, että perheenjäsen jättää hautakiven päälle pienemmän kiven.

Läheisen kuolema ja sen jälkeinen suruaika korostavat juutalaisten yhteisöllisyyttä. Menetyksen hetkellä läheiset pitävät huolta toisistaan ja jakavat ikävän taakan yhdessä. Israelissa tiedetään, että jaettu suru puolittuu.