Pienikin yhteydenotto tuo suurta lohtua surevalle

Läheisensä menettäneen kohtaamiseen ei ole suomen kielessä tarjolla liikaa sanoja. Kohtaa toinen niin kuin sinusta tuntuu luontevalta. Tärkeintä on kohdata sureva omana itsenään, rohkeasti ja aidosti olemalla läsnä.

Läheisensä menettäneen kohtaamiseen ei ole suomen kielessä tarjolla liikaa sanoja. Kohtaa toinen niin kuin sinusta tuntuu luontevalta. Tärkeintä on kohdata sureva omana itsenään, rohkeasti ja aidosti olemalla läsnä.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa kohdata sureva eikä ole vain tiettyjä maagisen oikeita sanoja, joilla toista voisi lohduttaa. Jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen. Tärkeintä on, ettei jätä toisen surua kohtaamatta. Jos et tiedä mitä sanoa, kuuntele.

Aina sanoja ei välttämättä ole. Saa sanoa myös ”En tiedä”. Siedä hiljaisuutta. Muisteleminen voi olla yksi hyvä keino kannustaa puhumaan.

Surevalta voi kysyä, millaista tukea hän kaipaa. Alussa surevalla ei ehkä ole voimavaroja kertoa tai edes välttämättä tietoa siitä, mitä hän haluaa tai voisi tarvita. Tukeminen ja avun tarjoaminen on tärkeää, mutta anna myös aikaa ja tilaa surevalle.

Anna surevalle myös mahdollisuus ”levätä” surusta – tehdä tavallisia asioita, kun hänellä on voimia siihen. Huonoin vaihtoeto surevalle on, että hänet jätetään kokonaan yksin asian kanssa.

0

Suosituimmat haut

Memor Design

Aloita tästä

Ostoskorisi on tyhjä

Oma tili

Asiakaspalvelu

Kiitos että saamme palvella sinua! Memor Design on täyden palvelun hautaustoimisto josta saatte yksilöllistä palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja.

Hautausjärjestelyt pystytään järjestämään puhelimen, sähköpostin sekä digitaalisen verkkopalvelumme avulla. Halutessanne voitte varata ajan tapaamista varten myös uusissa saattopaikkatiloissamme.

Aukioloajat:
ma-pe klo 8.00 – 17.00

Yhteystiedot:

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit