Pienikin lapsi olisi hyvä ottaa mukaan hautajaisiin. Lapselle on kuitenkin selvitettävä etukäteen mitä hautajaisissa tapahtuu. Hänelle voi kertoa että hautajaiset on kaunis tapa saattaa kuollut pois tästä maailmasta.
Pienikin lapsi olisi hyvä ottaa mukaan hautajaisiin. Lapselle on kuitenkin selvitettävä etukäteen mitä hautajaisissa tapahtuu. Hänelle voi kertoa että hautajaiset on kaunis tapa saattaa kuollut pois tästä maailmasta.
Paras opetus lapselle kuolemasta on se että kuoleminen on luonnollista ja kun se tapahtuu, se on hyväksyttävä. Elämä jatkuu sen jälkeen. Suru on käytävä läpi ja itkeminen auttaa, mutta suruun ei saa jäädä rypemään. Surevan lapsen kuolemaan liittyviä leikkejä ei tule pelästyä eikä kieltää.
Ne ovat lapselle tärkeä tapa käsitellä kokemuksia. Läheisyys ja läsnäolo helpottavat lasta surun keskellä. Perusturvallisuuden säilyminen surun kohdatessa on oleellisen tärkeää lapselle.
Olisi hyvä että lapset saisivat olla mukana hautajaisissa ja kohdata siellä sen osan elämää, jota kuolema on.
Omaisilla on mahdollisuus käydä katsomassa kuollutta ennen siunausta. Tästäkään tilaisuudesta lasta ei kannata jättää pois. Kuolleessa ihmisessä ei ole mitään pelottavaa kun asia kohdataan.
Jos lapsi pääsee näkemään, miltä kuollut näyttää, kuolemasta tulee lapselle todellista.
Kiitos että saamme palvella sinua! Memor Design on täyden palvelun hautaustoimisto josta saatte yksilöllistä palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja.
Hautausjärjestelyt pystytään järjestämään puhelimen, sähköpostin sekä digitaalisen verkkopalvelumme avulla. Halutessanne voitte varata ajan tapaamista varten myös uusissa saattopaikkatiloissamme.