Suru on osa elämää. Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä miten surra ja kuinka kauan suru kestää. Sillä ei ole aikarajaa, eikä tapaa.
Suru on osa elämää. Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä miten surra ja kuinka
kauan suru kestää. Sillä ei ole aikarajaa, eikä tapaa.
Kun rakkaimpasi kuolee, on jotain pieniä lohduttavia asioita mitä voit tehdä,
millä voi olla yllättävän suuri vaikutus. Voit esimerkiksi kutoa sukat edesmenneelle. Niiden ei tarvitse olla oppikirjamaisen hyvin tehdyt. Voit kutoa ne vaikka yhdeksi putkeksi ja juuri haluamallasi värillä tai väreillä.
Suruun liittyy useita erilaisia tunteita: suunnatonta ikävää, halua kieltää tapahtunut,
hylätyksi tulemisen tunnetta, turvattomuutta, merkityksettömyyttä, ahdistusta, syyllisyyttä ja
vihaakin.
Tunteita on yhtä monta kuin kudottuja sukkamalleja, eikä värillä ole väliä. Tällainen pieni teko voi toimia terapiana ja voi olla pieni, suuri asia surun keskellä.
Kiitos että saamme palvella sinua! Memor Design on täyden palvelun hautaustoimisto josta saatte yksilöllistä palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja.
Hautausjärjestelyt pystytään järjestämään puhelimen, sähköpostin sekä digitaalisen verkkopalvelumme avulla. Halutessanne voitte varata ajan tapaamista varten myös uusissa saattopaikkatiloissamme.